Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa/apulaisjohtajaa Touhula Metsokankaalle.

Liikuntateemaisen päiväkoti Touhula Metsokankaan tilat on tehty mahdollistamaan monipuolinen toiminta sekä liikkuminen, ja sisustus on toteutettu lapsilähtöisesti. Päiväkodin ympäristö on monimuotoinen ja päiväkodin omassa pihassa näkyy talvisin niin lumivuoria, luistelukenttiä kuin hiihtolatukin. Päiväkotimme tarjoaa varhaiskasvatuksen lisäksi myös esiopetusta.

Toiminnassamme painottuvat liikuntateemamme lisäksi lasten omatoimisuus ja kokeiluhalukkuus, turvallisuus, lapsilähtöisyys sekä perhekeskeisyys. Päiväkodissamme lapset liikkuvat vähintään kaksi tuntia reippaasti päiväkotipäivän aikana niin sisällä kuin ulkonakin. Kannustamme lapsia kokeilemaan rajojaan turvallisesti ja lapset pääsevät kokeilemaan erilaisia liikuntalajeja. Kuuntelemme lasten mielipiteitä ja toteutamme perheiden toiveita. Meillä on motivoitunut ja osaava henkilökunta, joka kehittää aktiivisesti toimintaamme.

Päiväkotimme lasten lempipuuhia ovat liikuntaradat, sähly, luistelu ja metsäretket. Retkeilemme säännöllisesti lasten kanssa metsään, pururadalle, hiihtoladuille, lumivuorille sekä leikkipuistoihin.

Päiväkodissamme ryhmien yhteistyö toimii hyvin, ja kaikki aikuiset tuntevat koko talon lapset. Haluamme myös osallistuttaa koko perhettä mukaan yhteiseen tekemiseen, ja järjestämmekin tasaisin väliajoin yhteistä touhua päiväkodilla.

Etsimme nyt positiiviseen ja idearikkaaseen joukkoomme varhaiskasvatuksen opettajaa, jolla on kiinnostusta toimia myös päiväkodin apulaisjohtajana. Toivomme sinulta halua ottaa vastuuta, kiinnostusta hallinnollisiin asioihin sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.Apulaisjohtajana toimit päiväkodin johtajan tukena päiväkodin toiminnallisessa, pedagogisessa ja taloudellisessa johtamisessa. Työskentelet myös ryhmäsi varhaiskasvatuksen opettajana. Varhaiskasvatuksen opettajan työnkuvan lisäksi huolehdit arjen sujuvuudesta, varmistat yhtenäisiä toimintatapoja sekä varmistat osaltasi laadukkaan varhaiskasvatuksen ja asiakaslupauksen toteutumisesta. Apulaisjohtajan työn kautta Sinulla on erinomaiset etenemismahdollisuudet päiväkodin johtajaksi ja annamme siihen täyden tuen. Meillä Touhulassa pääset vaikuttamaan koko päiväkodin kehittymiseen, sillä annamme aktiivisuudelle ja uusille ideoille tilaa. Edistät lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia, kasvua ja kehitystä yhdessä työyhteisön ja perheiden kanssa. Työsi tukena on Touhulan pedagoginen vuosisuunnitelma, Touhula Rytmi, joka auttaa sinua toiminnan suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa.

Tarjoamme sinulle:

Eazybreak-etua 200 e/vuosi. Etu on käytettävissä liikuntaan, kulttuuriin, hierontaan tai hammashoitoon.

Monipuolisia koulutusmahdollisuuksia. Tuemme työntekijöidemme kouluttautumista myös koulutusstipendein.

Työyhteisön virkistysrahan, jonka käytöstä päiväkoti päättää itse.

Työterveyshuollon Mehiläisessä.

Kattavan ja suunnitellun perehdytyksen.

Työasusteita ja taukotarjoilut.

Odotamme sinulta:

Innostunutta ja kehittävää työotetta.

Avointa ja rakentavaa vuorovaikutusta.

Halua toimia vastuullisesti koko yhteisön hyvinvointia edistäen.

Kelpoisuusehtojen mukaista koulutusta.

Voimassa olevan rikostaustaotteen esittämistä. Tehtävä edellyttää moitteettoman rikostaustaotteen esittämistä. Työsuhde on ehdollinen rikostaustaotteen esittämiseen asti.