Varhaiskasvatuksen kiertävän varahenkilön määräaikainen tehtävä on avoinna Kyläsepän, Tähkätaskun, Palotornin, Takamaan, Vahannan, Kaiharin, Mutalan ja Kurun päiväkodeissa ajalle 8.8.2022-2.6.2023. Varahenkilö toimii näissä päiväkodeissa sijaisena turvallisena aikuisena lapsille vakituisen työntekijän poissaollessa.
Tehtävä edellyttää ammatillisen osaamisen lisäksi joustavuutta, muutoksensietokykyä ja hyviä yhteistyö- ja tiimityöskentelytaitoja. Tehtävä edellyttää oman auton käyttömahdollisuutta pitkien välimatkojen vuoksi.

Toimintamme perustuu lapsen osallisuuteen, pienryhmätoimintaan ja laadukkaaseen pedagogiikkaan.

Kelpoisuusvaatimuksena on kasvatus- ja opetusalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, johon sisältyy tai joita on täydennetty riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnonosilla.

Ennen toimen vastaanottamista valitun tulee esittää voimassaoleva rikosrekisteriote. Tehtävää täytettäessä noudatetaan 5 kuukauden koeaikaa. Tehtävä täytetään heti soveltuvan hakijan löytyessä.
Haku päättyy 7.8.2022.