Oletko sinä se meidän uusi ratkaisukeskeinen siltojen rakentaja, joka syttyy ihmisten auttamisesta eikä pelkää kääntää asiakkaan vuoksi kiviä myöskään työnantajien suuntaan?

Haemme nyt ELY-keskuksen kanssa toteutettavaan palveluumme työhönvalmentajaa elokuun lopusta vuoden loppuun – ja eteenkin päin, mikäli asiakasvirtaa riittää. Tuntimäärä rakentuu asiakasmäärän mukaan. Tehtävä on hyvin itseohjautuva, joten otathan luontevasti vastuun viestinnän ja palvelusuhteen rakentamisesta niin asiakkaan, kuin mahdollisten työnantajien suuntaan! Asiakkaamme tulevat Päijät-Hämeen alueelta, joten olethan valmis liikkumaan Lahden lisäksi myös kehyskunnissa (kulkuväline välttämätön). Päätoimipaikka on kuitenkin Lahti. Työhön saattaa sisältyä hieman ryhmäohjausta, mutta pääpaino on kuitenkin yksilöohjauksessa.

Edellytämme sinulta

Tehtävässä vaaditaan korkeakoulututkintoa tai alaan liittyvää ammatti- tai erikoisammattitutkintoa. Lisäksi edellytämme vähintään 1-vuoden kokemusta työnhaku- ura, tai työhönvalmennuksen toteuttamisesta tai 2-vuotta muusta työllisyyttä edistävästä toiminnasta (työnvälitys, coaching, koulutus, henkilöstövuokraus, rekrytointi, outplacement tai henkilöstön kehittäminen). Palvelukielenä on suomi.

Tarjoamme sinulle

Tarjoamme itseohjautuvan ja monipuolisen työn sydänten joukkueessa Spring Housella, merkityksellisessä viitekehyksessä . Perehdytämme sinut työhösi ja apunasi on lisäksi laaja valmennusmateriaalipankkimme sekä kollegoiden moniammatillinen tuki. Lupaamme, että kanssamme sinulla- ja asiakkaillamme on mahdollisuus kehittyä!

Arvostamme

Sloganimme on “sydämellä huipulle”, joten tunnethan aitoa innostusta asiakkaan tilannetta ja työmahdollisuuksien kartoittamista kohtaan!

Kiinnostuitko?

Jätäthän hakemuksesi järjestelmäämme osoitteessa www.springhouse.fi/spring-house/tyopaikat/. Vinkki: toteutamme ensimmäisen haastattelukierroksen recright-videotyökalun avulla, joten voit nopeuttaa prosessia myös lähettämällä itsestäsi vapaamuotoisen videoesittelyn osoitteeseen [email protected]

Lisätietoja

Susanna Valkfors
Rekrytointikonsultti
StaffPoint Oy Ruoholahdenkatu 14 00180 HELSINKI
045 78817045
[email protected]