Perhetyöntekijäksi Jyväskylään

Nyt etsimme perhetyöntekijää Keski-Suomen alueelle tuntityösuhteeseen. Työskentely alue on Jyväskylä ja ympäristökunnat. Olemme uusi ammatillinen palveluntuottaja alueella, mutta omaamme pitkät perinteet sosiaalihuolto- ja lastensuojelulain palveluiden tuottamisesta. Tiimimme on kasvava ja kehittyvä. Tulemme kokoaikaistamaan perhetyöntekijän paikkoja toimintamme vakiinnuttua. Haastattelemme jo hakuaikana, eli älä epäröi laittaa hakemustasi pian.
Työskentely tapahtuu sosiaalihuollon tai lastensuojelun asiakasperheissä. Tällä hetkellä palveluihimme kuuluvat tehostettu perhetyö, perhetyö ja ammatillinen tukihenkilötyö sekä jälkihuoltotyö. Tuotamme lisäksi tapaamispaikkapalveluita.
Olet etsimämme henkilö, mikäli koulutuksesi on vähintään sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava opistoasteen tutkinto. Lisäksi pohjalla pitäisi olla vähintään kahden vuoden työkokemus lastensuojelusta tai vaativasta lasten ja perheiden kanssa työskentelystä.
Arvostamme erilaisia persoonia. Työotteesi on iloinen, reipas ja osaava. Työ on itsenäistä ja vastuullista sisältäen esihenkilön ja työyhteisön vahvan tuen. Haastavien tilanteiden keskellä onnistumisen kokemuksia syntyy päivittäin. Sinulla on mahdollisuus suunnitella omat työvuorosi. Sinulla tulee olla ajokortti ja auto käytössäsi.
Keskustelemme avoimesti, tarvitsemme erilaisia mielipiteitä ja vahvuuksia. Uskomme empatiaan ja huumoriin, johtamiseen ilman hierarkiaa. Pidämme lupauksemme, meillä kaikki ovat tasa-arvoisia.
Tarjoamme kilpailukykyisen palkan (G26). Haluamme nauttia yhteisistä työvuosista ja kerryttää niitä lisää, yhdessä.

Olethan yhteydessä, jos arvomaailmamme kohtaavat.
Lisätietoja: Jarkko Nauha puh: 050 5567912, [email protected]
Lähetä hakemus ja CV osoitteeseen [email protected] otsikolla Työhakemus Jyväskylä 31.5.2022 mennessä.