Sivistysjohtajan jäädessä opintovapaalle haemme sivistysjohtajan viransijaista ajalle 7.1.2021 – 30.4.2022.

Sivistysjohtaja johtaa kaupungin sivistystointa ja toimii lautakunnan esittelijänä. Akaan kasvatus- ja opetuspalveluihin kuuluvat lukio, yhtenäiskoulu, yhteiskoulu ja viisi alakoulua Tehtävien painopistealueena on Toijalan taajaman kouluverkon uudistaminen ja Viialan taajaman noin 750 oppilaan yhtenäiskoulurakennuksen suunnittelu. Suunnitteilla on myös liikuntahalli koulun yhteyteen. Kylmäkosken taajamassa aloitti uusi koulu syksyllä 2019. Päiväkoteja on yhdeksän. Vapaa-aikatoimi käsittää kaupungin kirjasto-, kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelut.

Sivistysjohtaja on kaupungin johtoryhmän jäsen ja hänen esimiehenään toimii kaupunginjohtaja.

Sivistysjohtajan viransijaisen kelpoisuusehtona on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä tehtävään soveltuva työkokemus. Opetushallinnon tutkinnon katsomme eduksi. Odotamme sivistysjohtajalta sivistystoimen toimialan hyvää tuntemusta, vahvaa talous-osaamista ja kokemusta johtamisesta. Arvostamme lisäksi innostavaa ja kehittävää työotetta, kehittämismyönteisyyttä ja hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Viransijaisuuden palk-kaus määräytyy KVTES:n mukaan, mutta hakija voi myös esittää oman palkkatoivomuksensa. Viransijaiseksi valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Viransijaisuudessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.