Me Yrjö ja Hanna Kodeilla olemme kohtaamisen ja hoivan ammattilaisia, jotka mahdollistamme asukkaille hyvän ja turvallisen arjen ja juhlan. Teemme töitä isolla sydämellä tarjotaksemme asumisratkaisuja eri elämänvaiheisiin ja -tilanteisiin.

Haemme energisiä ja iloisia lähihoitajia yksiköihimme tuntityöhön sekä sijaisiksi joulun ja talvilomien ajaksi palvelukotityöntekijän tehtäviin Yrjö ja Hanna Kotien palvelutaloihin ympäri Suomen.

Noudatamme palkkauksessa yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.

Palvelukotityöntekijältä edellytämme sosiaali- tai terveysalan peruskoulutusta (esim. lähihoitaja). Myös alan opiskelijat otetaan haussa huomioon, kunhan opinnoista on suoritettu vähintään 2/3. Voimassa oleva lääkehoidon koulutus ja hygieniapassi ovat eduksi.

Sijaisuutesi aikana pääset kartuttamaan kokemusta eri asukasryhmien parissa työskentelystä mukavien työkavereiden kanssa. Otamme uudet työkaverit heti mukaan työyhteisöön ja perehdytämme uudet työntekijät tehtäväänsä aina huolella. Arvostamme työntekijöissämme tiimityötaitoja, oma-aloitteisuutta, palveluhenkisyyttä sekä ahkeruutta.

Yrjö ja Hanna Kotien arvot eettisyys, kohtaaminen ja jatkuvuus ohjaavat toimintaamme ja näkyvät päivittäisessä työssämme.

Jos sinulla on mielessä kysymyksiä työskentelystä meillä, voit olla yhteydessä palvelutalon palveluesimieheen. Löydät yhteystiedot kotisivuiltamme www.yrjojahanna.fi/asumispalvelut/#kaikkikodit. Samalta sivulta löydät myös lisätietoja eri palvelutaloistamme, joiden avoinna olevat vakituiset työpaikat pääset kurkkaamaan täältä https://ura.yrjojahanna.fi/avoimet-tyopaikat/

Yleishyödyllinen Yrjö ja Hanna -säätiö on perustettu vuonna 1996. Säätiö rakennuttaa ja ylläpitää palvelutalokiinteistöjä eri puolilla Suomea, Helsingistä Rovaniemelle. Hoiva- ja hoitopalvelut tuottavat säätiön sataprosenttisesti omistamat tytäryhtiöt, Yrjö & Hanna Oy sekä Yrjö ja Hanna Hoivapalvelut Oy. Koko organisaatiosta käytämme nimeä Yrjö ja Hanna Kodit.