Korttelin oma ALEPA! HOK-Elannon Alepa-ketjussa on noin 130 pienmyymälää ympäri pääkaupunkiseutua ja siellä työskentelee yli 1200 ystävällistä asiakaspalvelun ammattilaista. Alepassa on mukavat asiakkaat ja mahtavat työtiimit.

Etsimme nyt myyjää vakituiseen työsuhteeseen 30h/vko sopimuksella.

Alepa Mechelininkatu palvelee 24/7, joten toimipaikassa työskentely edellyttää sinulta halukkuutta ja sopivuutta myös yötyöhön.

Työtehtävät Alepassa ovat monipuolisia ja niihin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi esimerkiksi hyllyttäminen, paistopiste- ja kassatyö. Osaamisen lisääntyessä myymälässä pääsee tekemään myös vastuuvuoroja. Myymälöissämme ei ole yksintyöskentelyä.

Toivomme sinulta reipasta asennetta ja aitoa halua tehdä asiakaspalvelutyötä. Olet heittäytymiskykyinen ja sinulla on ketteryyttä kehittyä sekä intoa tehdä vaihtelevaa vuorotyötä. Olethan 18-vuotta täyttänyt.

Tarjoamme ammattitaitoisen esimiehen, mukavat ja tsemppaavat työkaverit ja HOK-Elannon ja S-ryhmän erinomaiset henkilökuntaedut. Alepa-ketjussa on hyvät etenemismahdollisuudet. Palkkaus on kaupan TES:n mukainen. Huomioithan hyvät ilta- ja viikonloppulisät.

Tule meille työkaveriksi!

Työtehtävän tiedot:

-Sopimustunnit: 30h/vko
-Työsuhdemuoto: toistaiseksi voimassaoleva

Tule mukaan tutustumaan myyjän työpäivään

HOK-Elannon yritysesittely

Barona vastaanottaa ja käsittelee hakemukset, valittu henkilö työllistyy HOK-Elannon Alepa-ketjuun. Huomioithan, että hakemuksia käsitellään ja hakijoita haastatellaan heti haun käynnistyttyä. Hakulomakkeella vaaditaan vastaus videokysymykseen. Teemme mahdollisesti päätöksiä palkkauksesta jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Täytäthän hakemuksen verkkosivujen kautta, emme huomioi sähköpostiin tulleita hakemuksia. Lisätietoja tehtävästä antaa tarvittaessa rekrytointia hoitava tiimi meilitse osoitteessa [email protected]

Barona luo uramahdollisuuksia Suomessa tai kansainvälisesti asiakaspalvelun ja myynnin työtehtävissä. Tarjoamme monipuolisesti työtehtäviä sekä vasta-alkajille että kokeneemmille konkareille. Avullamme työntekijä voi kehittää uraansa yksilöllisesti siihen suuntaan, jonka hän valitsee. Hoidamme työsuhteet laadukkaasti ja pidämme osaajistamme huolta. Meillä työt joustavat elämän rinnalla. Baronalaiset tunnetaan ratkaisukeskeisestä ja hätkähtämättömästä asenteesta sekä hyvästä yhteishengestä – tervetuloa joukkoomme!

Barona auttaa sinua rakentamaan työelämästä itsesi näköistä. Tuemme sinua kaikissa urasi eri käänteissä, Suomessa ja kansainvälisesti.