SALON KAUPUNGIN VANHUSPALVELUISSA ON AVOINNA LÄHIHOITAJAN VARAHENKILÖN TOISTAISEKSI VOIMASSA OLEVA TYÖSUHDE

Nyt etsimme joukkoomme tekijää, joka ammattitaidollaan, osaamisellaan ja esimerkillään on valmis tekemään kanssamme Salosta joka päivä vieläkin paremman.
Ensisijainen työyksikkö on Hintan hoivakoti.

Lähihoitaja suunnittelee, toteuttaa ja arvioi asukkaiden kokonaisvaltaista hoitoa ja huolenpitoa toimintakykyä edistävien ja ylläpitävien periaatteiden mukaisesti. Lisäksi lähihoitajan työssä keskeistä on asukkaan hyvän arjen mahdollistaminen.
Tehtävässä edellytetään lähihoitajan tai vastaavaa kelpoisuutta sekä voimassaolevaa lääkehoidon lupaa tai sen suorittamista välittömästi työsuhteen alkaessa. Edellytämme myös hygieniapassia. Työ on kolmivuorotyötä.

Eduksi luetaan kokemus vanhustyöstä sekä kiinnostus oman ammattitaidon kehittämiseen. Tämän lisäksi edellytämme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, positiivista asennetta, asiakkaan ja omaisten kunnioittavaa kohtaamista sekä tietoteknisiä valmiuksia.
Työn kautta sinulla on mahdollisuus kasvattaa omaa ammattitaitoasi ja olla osana kehittävää työyhteisöä.
Mielenkiintoisen työn lisäksi tarjoamme sinulle maksuttomia liikuntaryhmiä, lounasruokailun henkilökuntahintaan, kouluttautumis- ja kehittymismahdollisuuksia sekä liikunta- ja kulttuurietuja. Panostamme hyvään johtajuuteen ja henkilöstömme hyvinvointiin. Tavoitteemme on olla joka päivä parempi kaupunki sekä asukkaillemme, yrittäjillemme, henkilöstöllemme että yhteistyökumppaneillemme. Olemme savuton työnantaja.

Tehtäväkohtainen palkka on 2271,60 euroa kuukaudessa.

Työsuhteeseen valitun tulee esittää todistus terveydentilastaan 30 pv kuluessa työn aloittamisesta. Tehtävän hoidossa edellytetään tartuntatautilain § 48 mukaista rokotussuojaa.

Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa mikäli virka- ja työehtosopimuksen mukaiset ehdot täyttyvät.

Lisätietoja tehtävästä antaa Hilkka Jaatinen p. 044 7726135, [email protected]

Oletko sinä etsimämme henkilö? Jos kiinnostuit niin sähköisen hakemuksen voit täyttää osoitteessa www.kuntarekry.fi Työavain 311655

Jos tarvitset apua hakemuksen jättämiseen, ota yhteys rekrytointiyksikköön [email protected]
Mahdollinen paperihakemus lähetetään osoitteeseen Salon kaupunki / kirjaamo, PL 77, 24101 SALO. Kuoreen merkintä Hakemus / lähihoitaja, Hintan hoivakoti. Myös paperihakemukset tallennetaan Kuntarekry- järjestelmään. Hakemuksia ei palauteta.

Haku tehtävään päättyy 6.10. 2020 klo 12.00