Tarjolla farmaseutin töitä asiakasyrityksessämme Lahdessa.

Valinnoissa ratkaisevat innokas asenne ja iloinen ote asiakaspalveluun. Aikaisempi kokemus apteekkityöstä katsotaan eduksi. Edellytämme kuitenkin jo suoritettua farmaseutin tutkintoa.

Meillä on tarjota Sinulle näköalapaikka erilaisiin apteekkiympäristöihin ja opit järjestelmät monipuolisesti. Tarjoamme luotettavan työpaikan, jossa elämäntilanteesi ja osaamisesi huomioidaan esimerkiksi työvuorosuunnittelussa. Haluamme olla toimivin lääke akuuttiin tai pidempiaikaiseenkin työllisyystilanteeseesi!

Odotamme innolla hakemustasi osoitteeseen [email protected]

Farmastic Oy on vuodesta 2014 asti toiminut yritys, jonka ajatuksena on tarjota aidosti toimivia henkilöstöratkaisuja sekä konsultointipalveluja varsinkin rekrytoinnin kannalta haasteellisille paikkakunnille, mutta myös toimia suurtenkin apteekkien yhteistyökumppaneina. Yrityksen keskeisenä ajatuksena on tukea Suomen apteekkijärjestelmää sekä laadukasta asiakaspalvelua omalla toiminnallaan.

Kymmenen vuoden kokemus apteekkien henkilöstöratkaisuista sekä rekrytoinneista ovat antaneet kattavan kuvan alalla vallitsevista muutoksista. Tarjoamalla työntekijöille kiinnostava ja luotettava ympäristö kehittyä, pystytään luomaan kannustava, tuottava sekä iloinen työilmapiiri.