Miltä kuulostaisi työ, jossa pääset vetämään omaa tiimiä ruokapalvelujen parissa, jonka tehtävänä on nostaa kouluruoan suosiota. Haemme energiseen joukkoomme innostunutta asiakaspalveluvastaavaa määräaikaiseen työsuhteeseen Hämeenlinnan alueelle.

Työtehtävät

Asiakaspalveluvastaavana vastaat palvelukeittiön toiminnasta ja asiakaspalvelusta. Työ sisältää keittiön päivittäiset työtehtävät kuten ruuan kuumennus, linjastotyöskentely, astiahuolto, tilausten tekeminen, omavalvonnasta ja puhdistussuunnitelmasta vastaaminen.

Työ on kokoaikainen ja työvuorot sijoittuvat klo 7-16 välille. Työvuoroja voi olla myös viikonloppuisin.

Asiakkaitasi ovat päiväkotien pienet ja koulujen hieman isommat ruokailijat sekä henkilökunta. Heille tärkeää on nauttia maistuvaa ja ravitsevaa ruokaa päivän aikana, sillä vain syöty ateria ravitsee ja auttaa jaksamaan.

Miksi meille?

Tarjoamme sinulle määräaikaisen, kokoaikaisen työn suomalaisen palveluntuottajan palveluksessa. Pääset osaksi innostuneeseen ja ammattitaitoiseen Hämeenlinnan Palmia-tiimiin.

Palkkasi perustuu AVAINTA ry:n työehtosopimukseen, jossa on runsaat lomaedut. Saat myös keskimääräistä paremmat korvaukset, jos teet ilta- ja viikonloppuvuoroja. Tarjoamme työsuhde-etuna e-Passin, jota voit käyttää työmatka-, liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalveluihin.

Edellytämme sinulta

Edellytämme sinulta työkokemusta vastaavista tehtävistä vähintään 3 vuoden ajalta ja suoritettua alan tutkintoa. Menestyäksesi työssä tarvitset suomen kielen taitoa.

Arvostamme, että olet huolellinen, joustava ja asiakaspalveluhenkinen. Työnteko sujuu sinulta sekä tiimissä että itsenäisesti.

Työsuhteen kesto 9.8. – 22.12.2021.

Lisätietoja antaa Marja-Liisa Vikholm, aluepäällikkö, p. 040 185 6497, ma – pe klo 9.00 – 11.00

Tule osaksi porukkaa, jossa jokaista arvostetaan!